Onnenkoirassa tarjolla on koirien suolahuone!

Nuhat, köhät ja iho-ongelmat tekevät koirasi olon tukalaksi. Hae suolahuoneesta apua koirallesi, tai itsellesi. Samalla kun hoidat koirasi terveyttä, saat itsekin suolahoidon jonka vaikutuksen tunnet välittömästi hengityselimissäsi. Samaan aikaan suolahuoneessa voi olla 4 ihmistä, ja muutama lemmikki. Hoidon hinta on kuitenkin yhteensä vain 15 €. Kannattaa kokeilla!

Vinkki: yhdistä suolahuonehoito koirasi hoitolapakettiin. Koira käy hoidoissa lomasi aikana!

Hinta 15€ (hoitoaika 30 min).

Taustatietoa suolahuoneesta

Suolahuonehoito on luonnonmukainen hoitomuoto, jota käytetään erityisesti hengitystie- ja iho-ongelmien hoidossa. Suolahoitoa käytettiin jo keskiajalla. Munkit hoitivat sairaita suolaluolissa, joissa he hienonsivat suolakiveä ja potilaat hengittivät tätä suolahiukkasia sisältävää ilmaa.

Myöhemmin huomattiin, että suolakaivoksissa työskennelleet ihmiset olivat hengityselimistöltään terveempiä eikä heillä esiintynyt keuhkosairauksia kuten muulla väestöllä.

Suolahoitoa on käytetty jo useiden vuosikymmenien ajan monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Luonnon muovaamia suolaluolia on hyödynnetty hoitotiloina ja samalla tavalla toimivia hoitohuoneita on alettu rakentaa kylpylöihin. Euroopassa on tällä hetkellä arviolta yli 600 suolahuonehoitoa antavaa toimipaikkaa. Joissakin maissa suolahuonehoito on otettu osaksi yhteiskunnan tukemaa terveydenhoitoa.

Suolahoito auttaa koiran hengitysteiden ja ihon ongelmiin

Onnenkoirassa myös koirat saavat mahdollisuuden tähän tehokkaaseen hoitoon. Monille koirille iho-ongelmat aiheuttavat tuskaista kutinaa, myös hengitystiesairaudet ovat arkipäivää nuorillekin koirille. Suolahuone on koiraa stressaamaton lisähoito, jka käy vaivattomasti vaikkapa uinnin jälkeen. Samaan hoitohuoneeseen voit ottaa mukaan toisenkin koiran ja hoidon aikana myös omistaja nauttii suolahuoneen vaikutuksesta.

Tervamäentie 193, HYVINKÄÄ

Onnenkoira

Hyvinkään Koirakylpylä ja Hoitola Oy
Tervamäentie 193, 05840 Hyvinkää

Y-tunnus: 2209895-0

www.koirakylpyla.fi
www.onnenkoira.fi

koirien suolahuone